Gerbiilien ruokinta

Minulle on hyvin tärkeää se, että gerbiilini saavat laadukasta ja monipuolista ruokaa. Gerbiilieni ruokavalio muodostuu sopivassa suhteessa laadukkaasta viljasta, heinästä, erilaisista pähkinöistä, auringonkukansiemenistä, marjoista, hedelmistä ja kasviksista. Pyrin siihen, että kaikki eläimille syöttämäni ruoka on suomalaista ruokaa. Toki, ihan kaikkea ei voi saada, joten hedelmät ovat usein ulkomailta, mutta teollista valmisruokaa en eläimilleni syötä (Altromin pelletit ovat tästä poikkeus, näitä on gerbiilien saatavilla aina muutama jossain terraarion nurkassa).

Sekoitan oman siemenseokseni itse. Näin pyrin varmistamaan mahdollisimman pitkälle sen, että tiedän mistä raaka-aineet ovat tulleet. Siitoseläimet, jotka ovat minulla lainassa saavat sen sijaan aina  Rapunzelin herkkumixiä/gerbiilimixiä, ellei omistajan kanssa muuta sovita. Myös marjat, joita annan kuivattuna tai pakastettuna, ovat itse poimimiani. En käytä kaupasta ostettuja marjoja, näin varmistan, että marjat ovat mahdollisimman puhtaita. Hedelmät ovat luonnollisesti usein ulkomailta. Ne annan kuorittuina. Poikasille, kantaville naaraille ja kasvaville on aina tarjolla myös kalkkikivi.

Gerbiilini saavat myös pienen määrän heinää muutaman kerran viikossa. Kesällä on tarjolla säännöllisen epäsäännöllisesti ruohoa ja tuoreita lehtiä ja talvisin taas pakastettuja lehtiä ja sisällä kasvatettua "ruohoa".


Alla olevassa kuvassa nautiskelee lounasta "pikku-Ö" ja mustan turkin komeasta kiillosta päätellen, ei ruokinta ole mennyt kovinkaan paljon "metsään" meidän gerbolassa. Toisessa kuvassa 7-viikkoiset B-poikueen pojat nautiskelevat ekstra-auringonkukansiemenillä ja pähkinöillä "terästettyä" ateriaa. Pienten miesten (ja vähän isompienkin) on näillä eväillä hyvä kasvaa :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti