"Ei kotini ovi edes narahtanut, pojat kun maailmalle lähti..." Sellaiset Tapio Rautavaaran kulkurin itatähden muokatut sanat tulivat mieleen, kun hieman isommat (1/2 vuotiaat) pojat lähtivät tänään maailmalle. On se vaan jännä, että noista isommista ei haluaisi luopua sitäkään vähää, mitä luovutusikäisistä. Kaikkia gerbiilejä vaan ei voi itsellään, pitää, joten jostain on luovuttava. Menivät kyllä hyvään ja rakastavaan kotiin, jossa heistä pidetään hyvää huolta. Tällä kertaa matkaan lähtivät Cherry-Berry`s Galileo Galilei ja Cherry-Berry`s Gorgonzola.
Nyt kun olen malttanut välillä luopua näistä kasvateistani, olen vastineeksi saanut tavata monenlaisia mukavia perheitä ja ihmisiä, ilosta tuikkivia lasten silmiä... ja joskus vähän aikuistenkin. Tähän mennessä yhtään ikävää kohtaamista ei ole kohdalle sattunut. Ehkä siksi, että viestitellessä tai puhelimessa puhuessa käy hyvin pian selväksi se, haluaako vastapuoli minulta gerbiilin ja haluanko minä sen hänelle myydä.
Kun meiltä lähtee gerbiili uuteen kotiin, on uudella omistajalla täysi tuki koko gerbiilin loppuelämän. Voin antaa neuvoja puhelimessa tai sähköpostitse ja jos jotain ongelmaa tulee gerbiilin käyttäytymisen suhteen, saa gerbiilin tuoda minulle vaikkapa "käytöskouluun"... tosin ensimmäistäkään ei ole vielä tarvinut uudelleen kouluttaa käsittelylle. Sen sijaan joskus olen kouluttanut erään pikku-tuhmeliini-gerbiilin käden puremisesta pois sillä välin, kun hän meillä odotteli itselleen kaveria joka oli kasvamassa luovutusikään. Otan kasvattamani gerbiilin myös takaisin, mikäli ostaja ei kasvattiani voi pitää enää ja hankin sille uuden kodin.
Ihan mukavasti ovat kasvattieni omistajat myös pitäneet yhteyttä. Kuvia, kuulumisia ja videoita saa lähettää myös jatkossa, niitä on kiva katsella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti